Jaaman seudun kyläyhdistys ry.
Jaaman seudun kylätoiminta käynnistettiin 1980-luvulla. Nykyisen Jaaman seudun kyläyhdistys ry:n tavoitteena on ylläpitää ja parantaa alueella vakituisesti tai vapaa-aikanaan asuvien ihmisten hyvinvointia, sosiaalista kanssakäymistä sekä edistää kyliemme elinvoimaisuutta. Tämä toteutuu parhaiten tekemällä asioita yhdessä, auttamalla ja kannustamalla toisiamme.
Teemme myös aktiivista yhteistyötä Rääkkylän kunnan, eri järjestöjen ja maaseudun kehittämistahojen kanssa saadaksemme toiveemme ja äänemme kuuluviin kunnallisia ja alueen kehittämispäätöksiä tehtäessä.
Yhdistyksemme antaa kotiseutumme kehittämisestä kiinnostuneelle mahdollisuuden tulla mukaan toimintaan ja vaikuttamaan yhteiseksi hyväksemme.
Yhdistyksemme on poliittisesti sitoutumaton. Olet tervetullut tutustumaan yhdistyksen toimintaan.
Kylätoimikunta
- Hannu Päivinen (puheenjohtaja)
- Jukka Räty (varapuheenjohtaja)
- Aija Boehm-Tiainen (rahastonhoitaja)
- Lea Kankkunen (sihteeri ja Tuvan varaukset)
- Risto Multanen
- Ari Vaittinen
- Mika Karhapää
- Hannele Multanen
- Hanna Leskinen
- Juhani Tiainen





